~ TFK ~
Tampereen Filharmoninen kuoro on perustamisvuodestaan 1990 asti
toiminut Tampereen edustuskuorona niin kotimaassa kuin
kansainvälisilläkin lavoilla. Ajatuksena Tampereen kaupungilla,
Tampereen evankelis-luterilaisella seurakunnalla sekä Tampere-talolla
kuoroa perustaessa oli saada kaupungille kuoro, joka kykenisi suurten
teosten esittämiseen yhdessä orkesterin kanssa.
Tampere Filharmonia on kuoron tärkein yhteistyökumppani,
vastaavanlainen orkesteriyhteistyö on Suomessa harvinaista. Kuoro on
konsertoinut myös Radion sinfoniaorkesterin, Helsingin
kaupunginorkesterin, Viron festivaaliorkesterin sekä Estonia-teatterin
kanssa.
Kuoron johtajana aloitti kuorokapellimestari Heikki Liimola.
Häntä seurasi Jussi Kauranen keväällä 2005. Saman vuoden syksystä
kuoron taiteellisena johtajana aloitti Timo Nuoranne.
Roolin orkesterin avustajana ollessa kuorolle tärkeintä, ovat sen toiminnalle
olennaista ja tärkeää myös a cappella -produktiot, joita on
ohjelmistoon otettu yhä enemmän. Niiden merkitys kuoron soinnin
luomisessa ja musiikillisessa kehittymisessä on huomattavaa.
Tunnettujen suurteosten ja a cappella -teosten lisäksi kuoron
ohjelmistoon kuuluu myös harvinaisuuksia, kuten Klamin Psalmus,
Englundin 6. sinfonia, Martinin Golgata, Schumannin Requiem ja Händelin
Belshazzar-oratorio. Kaksi viimeisintä olivat Suomen ensiesityksiä.
Yli 80 konserttia ja kymmeniä pienempiä esiintymisiä tehnyt
Tampereen Filharmoninen kuoro on konsertoinut myös Virossa. Saksassa
kuoro vieraili keväällä 2007 ja tavoitteena on lisätä kansainvälistä
suuntautuneisuutta edelleen.
Tampereen kaupunginorkesterin levytyksillä kuoro esiintyy
kahdesti; Sibeliuksen Sanomalehdistön päivien musiikin
ensilevytyksellä, joka palkittiin kolmella levypalkinnolla sekä Einar
Englundin 6. sinfoniassa, joka sai vuoden 2006 Janne-palkinnon.
Keväällä 2002 kuoro teki ensimmäisen a cappella -levytyksensä
Suomalaisia kuoroklassikoita.

"Tavoitteemme on olla Suomen paras ja monipuolisin suurkuoro." TFK
|
"Kun Tampereen Filharmoninen Kuoro on parhaimmillaan, Suomesta saa hakea
toista sen veroista oratoriokuoroa." Harri Hautala, Aamulehti
"Tärkeä rooli oli myös komeasti ja valoisasti laulaneella Tampereen Filharmonisella kuorolla."
(Sibelius: Neito Tornissa) Hannu-Ilari Lampila, Helsingin Sanomat
|
~ AJANKOHTAISTA ~
Seuraavat koelaulutilaisuudet järjestetään keskiviikkona 18.8. ja 29.9.2010
Tampereen Yhteiskoulun tiloissa osoitteessa Hallituskatu 30
(vanha Tyllin puna-valkoinen rakennus)
Ilmoittautumiset vastaanottaa
Tytti Toppari, gsm 040-7534 532 tai tupu_top2(at)hotmail.com
*** "TOIVO KUULA - LEGENDS" -LEVY MYYNNISSÄ ***
Kuoroharjoitusten yhteydessä kuorolaisilla on mahdollisuus käydä laulutunneilla pientä
korvausta vastaan.
Huom! Kuorolaisten lapsille tarjotaan harjoitusten aikana ilmainen lastenhoito.
Tulevia konsertteja ja esiintymisiä:
- 20.11.2010 Tampereen filharmoninen kuoro 20 vuotta, juhlatila Konsu, Tampere. Ohjelma avoin.
- 16. ja 17.12.2010 Filharmonian joulukonsertit, Tampere-talo.
Kapellimestarina Jukka Iisakkila. Solistina Pentti Hietanen
- 18.2.2011 Mozart: Messu c-molli "Suuri messu", Tuomiokirkko, Tampere.
Kapellimestarina Roy Goodman.
Solisteina Olga Pasichnyk, sopraano; Marjukka Tepponen, sopraano;
Jussi Myllys, tenori; Timo Riihonen, basso.
Konsertissa kuullaan myös Mozartin sinfonia nro 41 "Jupiter".
Konsertin tuottaa Tampere Filharmonia.
- 28.4.-1.5.2011 (4 esitystä) Shore: The Lord of the Rings: The Fellowship of the Ring, Tampere-talo.
Mukana Poikakuoro Pirkanpojat.
- 26.5.2011 Mahler: Sinfonia no. 2 "Ylösnousemus", Tampere-talo.
Kapellimestarina Hannu Lintu.
Solisteina Anu Komsi, sopraano; Lilli Paasikivi, mezzosopraano.
Konsertin tuottaa Tampere Filharmonia.
uutisarkistoon
Päivitetty 22.7.2010
|
|